Tove Virta:  Helene Schjerfbeck-muistamme hänet

Tutkimustyö ja haastattelut Anne Ingman

 

Muistikuvia ja kertomuksia Helene Schjerfbeckistä

Useimmille länsiuusmaalaisille Helene Schjerfbeck oli epätavallinen, vähän pelottavakin vanha taiteilija. "Istuin katselemassa, kun hän veteli viivojaan, enkä edes pitänyt tulosta kovin kauniina", sanoo Märta Sundström eräässä haastattelussa.

Helene itse maalasi joskus vain yhden tarkoin harkitun viivan tai teki samaa pistettä kokonaisen päivän. Mutta historiaan hän painoi kuitenkin jälkensä, samoin kuin hänen lähellään eläneitten ihmisten muistoihin.

Tämä kirja tarjoaa pieniä arjen anekdootteja ja Heleneä muistelleitten ihmisten kertomina. Ne liittyvät läheisesti taiteilijan omaan elämänhistoriaan. He muistavat Heleneä joko naapurina, joka kärsi vaikeasta lonkkaviastaan, naapuritalon evakoituna tätinä tai naisena, jonka luona he olivat istuneet malleina.

Helene itse kuvailee Länsi-Uudellamaalla viettämäänsä aikaa monissa kirjeissä läheisilleen ja rakkailleen.

"Pari kertaa olen alkanut maalata mallia, päätä, mutta työ ei etene, aina jokin asia vaivaa ja hermoni ovat väsyneet, en juuri nuku. Pitäisi myös istua vähän ulkona."

Lähes neljääkymmentä ihmistä on haastateltu, aineistoa on lisäksi täydennetty lehtiartikkelein ja radiokatkelmin.

Kirjaan sisältyy aikaisemmin julkaisematonta materiaalia yhhdestä Suomen suurimmista kuvataiteilijoista.

Kulttuuriprofiili Anne Ingman kertoo kirjasta. Katso (suomenkielinen tekstitys).

 

Västnyländska kultursamfundet r.f. julkaisu nro 12

Painovuosi 2012

ISBN 978-951-96364-9-8